Osteopatian opintoni ovat vihdoin tulleet päätökseen. En oikein vieläkään käsitä kaikkea sitä rahallista panostusta, työmäärää ja kasvua, mitä tämä matka on vaatinut ja mahdollistanut. Olenko tosiaan juuri valmistunut unelma-ammattiini?
Matkani alkoi hierojan ammattitutkinnosta ja jatkui viiden vuoden osteopatiaopintoihin. Aika meni nopeasti, mutta samalla tapahtui valtavasti.
Näiden vuosien aikana olen kasvanut paitsi ammatillisesti, myös ihmisenä. Olen purkanut kehon ja mielen jumeja, käynyt läpi tunteiden ja tuntemusten kirjon, ollut epävarma ja epätoivoinen, käynyt terapiassa, tullut raskaaksi ja synnyttänyt esikoisemme, syntynyt äidiksi ja tehnyt opintoja kaiken tämän rinnalla. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni paremmin – ja kunnioittamaan omia rajojani.
Osteopaatiksi ei vain opiskella, siihen kasvetaan. Osteopatia on minulle tapa tarkastella ja ymmärtää, miten luonto, ihminen ja elämä toimivat. Miten kahdesta pienestä solusta voi kehittyä kokonainen ihminen ja miten tuo ihminen pyrkii mukautumaan ympäristöönsä parhaalla mahdollisella tavalla. Miten osteopaattina pystyisin tukemaan ihmisen omaa potentiaalia kohti terveyttä ja hyvinvointia.
En olisi alussa uskonut, miten voimakkaasti tämä käsillä tehtävä, lempeä ja kokonaisvaltainen hoitomuoto voisi muuttaa omaa elämääni sekä myös satojen muiden ihmisten elämää, joita olen vuosien varrella saanut hoitaa. Olen kiitollinen siitä opista, jonka koulutukseni ja asiakkaideni myötä olen saanut.
Ajattelen yhä vahvemmin, että en ole parantaja, vaan kanssakulkija. En tee asioita kenenkään puolesta. Tuen ja ohjaan lempeästi oikeaan suuntaan ja samaan aikaan hyväksyn, että jokaisella on oma polkunsa. Vastuu ja avaimet paranemiseen löytyvät jokaiselta itseltään.
Ammatillinen polkuni on vasta alussa ja koen olevani ikuinen opiskelija. Kaikesta opiskeluinnosta huolimatta priorisoin tällä hetkellä perheen ykköseksi. Se on juuri nyt tärkein. Erityiskiitos miehelleni, joka on alusta saakka uskonut unelmaani ja mahdollistanut koulunkäynnin ja äitiyden yhdistämisen.
Tulevaa innolla odottaen,
Hanna
Vastaa